Uutiset
Uusia laulajia haetaan! To 12.1.2012 ja To 19.1.2012 klo 18:00:
"Mies, anna äänellesi mahdollisuus",tule laulajaksi reipashenkiseen mieskuoroon !
Perinteisen mieskuoromusiikin lisäksi ohjelmistossa on uutta ja monipuolista laulumusiikkia.
Mikäli olet kuorolaulusta kiinnostunut, ja kaipaat joko kiehtovaa, uutta musikaalista harrastusta,
tai olet jo mieskuoromusiikissa kokeneempi konkari, tule testaamaan
osaamisesi uusien laulajien koelauluihin! To 12.1.2012 ja To 19.1.2012 klo 18:00
Havukosken koululla Tarhakuja 2
Koelauluja voidaan myös järjestää kesken kauden, joten ota rohkeasti yhteyttä
kuoron puheenjohtajaan Vesa Savelaan, puh 0400 608739 tai vesa.savela@kolumbus.fi
TIKKURILAN MIESKUOROLLE VIROSTA TAITEELLINEN JOHTAJA
– Uudet laulajat tervetulleita
Viime vuodet toimintaansa voimakkaasti kehittänyt Tikkurilan Mieskuoro
kääntää uuden lehden vantaalaisessa mieskuorohistoriassa. Kuoro on kutsunut
uudeksi taiteelliseksi johtajakseen virolaisen Karin Taukarin. Hänellä on 27
vuoden kokemus kuorojen johtamisesta, joista 17 vuotta mieskuoroissa.
Viimeksi Taukar on johtanut Sakala-kuoroa Virossa. Taukar on opiskellut
Viron Musiikkiakatemiassa, mistä hän on valmistunut kuoronjohtajaksi ja
musiikinopettajaksi.
Haluamme virittää kuoromme uudelle tasolle ja haemme samalla uusia osaavia
laulajia joukkoomme. ''Tavoitteenamme on tuoda sointiin uudenlaisen
harjoittelun kautta puhtautta ja tarkkuutta'', toteaa innostuneena kuoron
puheenjohtaja Vesa Savela.
Tikkurilan Mieskuorolla on takanaan kymmenen joulukonsertin putki, joissa
Karin Taukar oli jo mukana avustavana taiteellisena johtajana. Kuorolaisten
vastaanotto on ollut innostunut ja naiskuoronjohtaja on saanut miehet hyvin
mukaan uudenlaiseen tapaan opetella sekä esittää mieskuoromusiikkia.
Kuorolla on torstaisin klo 18 avoimet ovet uusille laulajille koelauluun
Havukosken koululla.
''Joulukonsertit todistivat, että Tikkurila Miekuoro on kyvykäs ja
harrastukselleen omistautunut kuoro. Kuoro on saanut hyvän
äänenmuodostuskoulutuksen, josta iso kiitos edelliselle kuoronjohtajalle
Pekka Itkoselle. Minä haluan puolestani jatkossa kehittää kuoron dynamiikkaa
ja monipuolistaa sekä laajentaa repertuaaria", kertoo Karin Taukar
Kuoron vuosi 2012 on vilkas ja tapahtumarikas. Kuoron päätapahtuma on
konserttimatka Wieniin Itävaltaan.
Tikkurilan Mieskuoron vanha ja uusi johtaja.
JOULUKONSERTIT! 20.12.2011 klo 19 Rekolan Pyhän
Andreaan kirkko, 22.12.2011 klo 18 ja 20 Pyhän Laurin kirkko
Tikkurilan Mieskuoron vilkas syyskausi huipentuu perinteisiin
joulukonsertteihin. Jouluviikolla kahteen Pyhän Laurin Kirkossa ja yhteen
Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa esitettävään konserttiin aloitetaan
lipunmyynti marraskuussa. Oopperalaulajana ja upeana tenorina tunnettu
kuoron taiteellinen johtaja Pekka Itkonen toimii konserteissa myös
solistina. Joulukonserteissa esiintyy myös kuoron lauluyhtye tiXingers.
Tikkurilan Mieskuoron joulukonsertit: 20.12.2011 klo 19 Rekolan Pyhän
Andreaan kirkko, 22.12.2011 klo 18 ja 20 Pyhän Laurin kirkko. Liput: 15 €
aikuiset, 10€ alle 12v lapset, alle kouluikäiset ilmaiseksi. Lipunmyynti:
Tikkurilan Kirjakauppa, kuorolaiset ja 45 min. ennen konserttia ovelta.
Varmista mukaan pääsysi tilamalla lippusi ajoissa, puh. 0400-270750
18.8.2011: Art Goes to Kapakka 2011!
Tikkurilan Mieskuoron esiintymiset
Senaatintori klo 18:30
Ravintola Elite 20:30
Ravintola Wellamo 22:00
Ravintola Botta 22:30
13.2.2011: Miehet tangon lumoissa!
Kevään suurkonsertit 4 mieskuoron voimin on nyt myös facebookissa
ja YouTubessa.
Lisätietoja oheisesta Miehet Tangon Lumoissa 2011 - julisteesta.
Tarkista linkit ja nauti ennakkotunnelmista konsertteihin valmistautumisen aikana!
05.10.2010: Vesa Matikaisesta TMK:n kunniapuheenjohtaja
Tikkurilan Mieskuoron hallitus on kutsunut Vesa Matikaisen kuoron kunniapuheenjohtajaksi.
Matikainen oli kuoron puheenjohtajana kymmenen vuoden ajan kevääseen 2010 saakka.
Hän on toiminut aktiivisesti myös Sulasolin Uudenmaan piirin hallituksessa.
Matikainen laulaa kuorossa I-tenoria ja on ollut useita vuosia kuoron Marvet-kvartetin kantavia voimia.
Vesa Matikainen oli pääorganisoija vuosi sitten järjestetyssä "Kivi Soikoon" -kuoroteatteriesityksissä,
jotka esitettiin Aleksis Kiven 175-juhlavuoden kunniaksi. Produktio oli menestys sekä yleisömäärässä
että taloudellisesti. Tikkurilan Mieskuoron puheenjohtajan nuija siirtyi viime keväänä
Vesa Matikaiselta päiväkumpulaiselle Vesa Savelalle.
19.09.2010: Infoa Joulukonserteista
TMK:n joulukonserttien paikat ja ajat on vahvistettu. Sunnuntain
19.12.2010 klo17 konserttiin Tikkurilan kirkossa liput ovat 12/5eur, eläkeläisille 7eur.
Maanantain 20.12.2010 klo19 konserttiin Pyhän Laurin kirkossa liput ovat 12/5eur,
ei eläkeläislippuja erikseen.
03.08.2010: TMK Laurin Elojuhlilla
TMK osallistuu 7.8.2010 Vantaan toiseksi suurimpaan kulttuuritapahtumaan
Pyhän Laurin kirkon aukiolla, esiintyen tapahtuman avauksen yhteydessä.
Katso lisätietoja tapahtumasta Vantaan Kansanperinteen Ystävät ry:n
kotisivuilta.
12.06.2010: Uudet kotisivut avattu!
Tikkurilan Mieskuoron uudet kotisivut on avattu. Sivujen uudistettu ilme
on keväisen vihreä ja oleellisimmat asiat pyritään tuomaan heti etusivulla
esille. Tarkempia tietoja pääsee edelleen tarkastelemaan ylälaidan linkkien
avulla.
04.03.2010: Uusi puheenjohtaja valittu!
Tikkurilan Mieskuoron uudeksi puheenjohtajaksi on valittu päiväkumpulainen Vesa Savela. Hän seuraa Vesa Matikaista, joka toimi kymmenen vuotta tässä tehtävässä.
Kuvassa Vesa Matikainen vas. luovuttaa puheenjohtajan nuijan ja Vesa Savela oik. ottaa vastaan Tikkurilan Mieskuoron puheenjohtajuuden. Pj-vaihdos vahvistettiin kädenpuristuksin.